Johanna Sinisalo on aina ollut suuria suosikkejani ja siksi odotukset Lasisilmästä (Teos) olivat aika korkealla. Arvosteluista oli voinut päätellä ettei Lasisilmä ole lainkaan Sinisalon aiempien kirjojen kaltainen (toisaalta eipä Sankaritkaan ollut lainkaan kuin Ennen päivänlaskua ei voi), vaan monella tavalla "realistisempi". Ja realistiselta se vaikuttikin. Saippuaoopperan kirjoittamisen maailma on Sinisalolle varmasti tuttu ja koko hommasta jäi sellainen "ahaa, näin niitä oikeasti tehdään" -fiilis. Kirjan spekulatiivinen elementti (vai oliko se vain psykologista trilleriä?) jäi hieman taka-alalle, vaikka loppua kohti tahtia tiivistettiinkin. Toisaalta, monissa arvosteluissa kirjaa on pidetty vain trillerinä eikä mahdolliseen spekulatiivisuuteen ole kiinnitetty mitään huomiota... Melko taitavaa, tavallaan siis.
Päähenkilö Taru jäi vähän etäiseksi, vaikka tarinaa hänen näkökulmastaan (ehkä) kerrottiinkin. Ansan välikommenteilla sai avattua kirjaan vielä yhden tason, mutta niitäkin olisi ehkä kaivannut vähän enemmän. Toisaalta sitten kerronta olisi saattanut mennä liiankin alleviivaavaksi, parissa kohdassa siihen sorruttiin muutenkin.
Tämä kirja jää selvästi heikoimmaksi Sinisalolta lukemistani kirjoista, mutta toisaalta sekä Ennen päivänlaskua ei voi että Sankarit ovat molemmat äärimmäisen hyviä ja omaperäisiä kirjoja. Lasisilmä ei ollut niin hyvä, mutta ei se huonokaan ollut. Odotan innolla seuraavaa romaania, jota odotellessa olisi syytä vihdoin lukea se Kädettömät kuninkaat...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment