Kovasti on viime aikoina tullut luettua urbaania fantasiaakin (toistaiseksi sellaista, jossa vampyyrit ja ihmissudet ja sen sellaiset mellastavat USA:n suurkaupungeissa ja joku yliluonnollisin kyvyin varustettu tyyppi metsästää niitä). Jim Butcherin The Dresden Files on toistaiseksi osoittautunut parhaaksi sarjaksi.
Fool Moon on toinen Harry Dresdenin tutkimuksista kertova kirja. Dresden on Chicagon ainoa keltaisilla sivuilla mainostava velhoyksityisetsivä, joka tutkii lähinnä yliluonnollisia kuolemia. Ja niitähän tuntuu riittävän. Fool Moonissa (kuten ehkä nimestä voi arvata) Chicagossa on ihmissusiongelma. Samalla Dresden tietenkin murehtii myös yksityiselämästään ja toimeentulostaan.
Dresdenit ovat ihan hauskoja. Eivät todellakaan mitään suurta kirjallisuutta, mutta ihan kivaa viihdettä. Hauskoja, hyvin kirjoitettuja, pidettävä päähenkilö. Ehkä juuri Harry Dresden itse on syy miksi nämä kirjat vetoavat minuun enemmän kuin vaikkapa Anita Blaket tai Kim Harrisonin noita-kirjat. Dresden ei ole hemaisevan kaunis seksikäs nainen, jonka ulkonäköä ja vaatteita (ja minne hän on kätkenyt aseensa!) kuvataan joka luvussa, ja joka haluaa seksiä tapaamiensa yliluonnollisten olentojen kanssa. Ainakin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa seksi on ollut aika pienessä roolissa, mikä on vain hyvä asia. (Ja ei, seksi yleensä kirjoissa ei haittaa, ainoastaan tapa, jolla se tuodaan "juoneen" mukaan saattaa tökkiä.) Toisaalta, onko kirja urbaania fantasiaa jos siinä ei ole sitä "toista" fantasiaelementtiä myös mukana?
No, oli tai ei, Dresden vaikuttaa hahmona aidommalta kuin monet muut vastaavat. Toki hänkin tekee totaalisia idioottimaisuuksia, mutta ei häiritsevän paljoa. Näitä tulee varmaan luettua lisääkin, ovat sen verran mukavaa välipalaluettavaa työkiireiden keskelle.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment