Joulunpyhinä (=tapaninpäivänä) tuli luettua toinenkin komissaario Koskinen -kirja, eli Piripolkka (jonka joulupukki oli tuonut talouteen viime vuonna).
Piripolkassa tamperelainen teinijengi sotkeutuu huumeisiin pahemman kerran. Ennen kuin tarina on ehtinyt kunnolla alkaakaan, on heillä käsissään jo pahoinpitely, tuhopoltto ja kaksi ruumista. Ruumiit vaan tulivat oman jengin joukosta, eli joku saalistaa teinejä.
Piripolkka oli parempi kuin Siimamies. Jokisen kerronta on jo alkanut kehittyä, ja hahmot ovat hieman moniulotteisempia. Koskinen itse varsinkin on saanut lihaa luittensa päälle, ja siinä missä työelämässä homma tuntuu sujuvan varsin hyvin, ei hänen yksityiselämässään ole aina kehumista. Siimamiehen ja Piripolkan välillä Koskisen perhe-elämän kuviot ovat ehtineet hieman muuttua, mutta uuteen tilanteeseen pääsee heti mukaan. Jokisen kirjat ovatkin siitä hyviä, että vaikka hahmojen elämä muuttuu kirjasta toiseen, ei niitä kuitenkaan tarvitse lukea kronologisessa järjestyksessä. Eiväthän nämä suurta kirjallisuutta ole, mutta ihan jännittävästi kuitenkin kirjoitettuja ja otteessaan pitäviä, lähinnä varmaan aiemminkin mainitun realistisuutensa takia.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment