Sunday, January 3, 2010

Vuosi 2008: Tilastointia

Tilastoidaanpa viime vuosikin...

Kirjoja tuli luettua vähemmän kuin vuonna 2007, eli vain 79 kappaletta. Tähän vaikuttivat varmasti työkiireet, mutta myös se, että osa tänä vuonna luetuista kirjoista oli todella paksuja ja/tai hidaslukuisia!

Arvostelu/Kuvastaja-ehdokaskirjoja (näissä on usein päällekkäisyyttä) luin 29 kappaletta, ja niiden lisäksi vielä 12 muutakin kirjaa suomeksi, eli taas aika tarkkaan puolet. Hyvä niin. Ihan kotimaisiakin kirjailijoita tuli luettua: mieleen jäivät erityisesti Anni Nupposen Nainen ja kuningas ja Viivi Hyvösen Apina ja uusikuu, molemmat Kuvastaja-finalisteja (Nupponen lopulta voitti). Myös J.Pekka Mäkelän Nedut pitää mainita.

Muuta lukemisen arvoista tältä vuodelta: George R.R.Martin nousee vuoden "suureksi voittajaksi." Sekä Tulen ja jään laulu -sarja että vampyyriromaani Fevre Dream olivat loistavia, ja odotan Tulen ja jään laulun jatkumista innolla. Muita loistavia kirjoja vuodelta 2008 olivat Neal Stephensonin Anathem, Steph Swainstonin No Present Like Time ja Modern World sekä Graham Joycen The Facts of Life ja Smoking Poppy. Emily Geen Laurentine Spy oli vuoden yllättäjä, sillä yhden mökkiviikonlopun aikana kaksi ihmistä ehti lukea sen kokonaan ja kolmaskin puoliväliin... Paljon roskaakin tuli luettua, ja tänä vuonna ilmestyi aivan uskomaton määrä huonoa vampyyrikirjallisuutta, myös suomeksi. Huomaa mikä on trendikästä, mutta parempaa olisi syytä saada pikapuoliin!

Uusintakierrokselle pääsi muutaman viimeisen Muumin lisäksi Jasper Fforden Thursday Next -sarja, joka piti kerrata uuden osan ilmestymisen vuoksi. Sarjakuviakin tuli luettua, viimeisimpänä Bryan Talbotin Grandville, joka olikin varsin hyvä teos! Muista luetuista löytyy paljon uusintoja sieltäkin: Neil Gaimanin Death-sarja tuli luettua kokonaan joulunpyhinä, ja Dave McKeanin Arkham Asylum on edelleenkin juuri niin hyvä kuin aiemmin. Mangapuolella Yotsuba& jatkaa voittokulkuaan, tosin Death Note piti mukanaan loppuun asti, ja nyt on tullut luettua myös Hirviöprinsessa Himeä.

Viime vuonna luin myös ensimmäisen kerran ns. tietoisesti kaikki Hugo-ehdokasromaanit (Finnconin ohjelmanumeroa varten) ja vaikka se oli ajoittain hieman työlästä, se kannatti kuitenkin. Sai hyvän kuvan siitä, mitä scifissä (ja paikoitellen fantasiassakin) on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Olisi kiva kokeilla samaa uudestaan, mutta se saattaa taas vaatia Finncon-tyyppisen dead-linen. Niin, tulihan sitä vuonna 2009 conattuakin, vaikka onneksi ei tällä kertaa tarvinnut itse järjestää. Vuoden 2009 conit olivat siis Åcon, Finncon, Swecon (Tukholmassa) ja Novacon (Nottinghamissa)! Tälle vuodelle on varmaksi suunitteilla toistaiseksi vasta Åcon ja Finncon, mutta vuosi on vielä nuori...

No comments: