Flann O'Brienin Kolmas konstaapeli on ollut sillä jatkuvasti pitenevällä "pakko lukea joskus" -listalla varmaan jo 7 vuotta, mutta edellisellä kirjastokäynnillä se vihdoinkin osui silmiin oikeaan aikaan.
Ja huh, mikä kielellinen ilotulitus (ja mikä kammottava klisee tuossa tulikaan!). On kyllä kirja sellainen pannari, ettei ihan ekalla lukukerralla varmaan kaikki irronnut. Dante-vertaus oli kyllä aika selvä ja sci-fi -elementit (hm...) nousivat esiin. Sinänsä jännittävä kirja, ettei koko tarinassa ollut yhtään kovin pidettävää hahmoa, ei edes kertoja itse ja siksi loppuratkaisu tuntui oikeutetulta. Ajan ja paikan konseptilla leikittiin kuin Lewis Carrol parhaimmissa kuvauksissaan, mutta muuten oltiin kyllä aivan muissa sfääreissä. Polkupyöriin on mahdotonta suhtautua enää aivan samalla tavalla kuin aiemmin.
Kolmas konstaapeli oli siis hankala, ajatuksia herättävä ja aivan hysteerisen hauska!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment